Joulukuusi eli joulupuu on jouluna tavallisesti sisällä pidettävä koristeltu puu, joka Suomessa on yleensä kuusi.[1] Joulupuu voi olla myös kataja, mänty tai pihta. Puu koristellaan erilaisin koristein kuten sähkökynttilöin ja värikkäin nauhoin. Latvaan sijoitetaan usein tähti. Nykyään on saatavana myös muovisia tekokuusia, jotka kestävät useiden vuosien käytön ja sopivat myös ihmisille joille oikea kuusi aiheuttaa allergisia oireita.

 

Aikoinaan joulukuusi koristeltiin kynttilöillä, paperiketjuilla, erilaisilla olkikoristeilla, lippuketjuilla ja piparkakuilla. Ennen kuusenkynttilöiden yleistymistä oli tapana peittää pirtin lattia oljilla jouluna, mutta kynttilöiden aiheuttama palovaara ilmeisesti lopetti olkien käytön. Joululahjat kootaan monesti yhä kuusen alle ennen niiden jakamista.

Muovisen joulukuusen latvaosa koristeineen ja tähtineen.

Nykyään tavallisimmat kuusenkoristeet ovat sähkö- ja led -kynttilöiden lisäksi värikkäät nauhat ja pallot, puun latvaan sijoitetaan usein tähti. Saatavana on myös erikokoisia muovisia tekokuusia, jotka kestävät useiden vuosien käytön ja sopivat myös niille, joille oikea kuusi aiheuttaa allergisia oireita. Joulukuusia on tapana asetella sekä sisälle – esimerkiksi koteihin ja julkisiin tiloihin – että ulos, kuten toreille ja kauppojen ulkopuolelle. Ensimmäiset joulukuuset olivat aina ulkona yleisillä paikoilla. Perinteen mukaan joulukuusi viedään pois viimeistään Nuutinpäivänä, joka on 13. tammikuuta. Joulukuusen arvellaan koristavan Suomessa noin miljoonaa kotia joka joulu. Yhden ihmisen talouksista vain puolet hankkii kotiinsa kuusen, vähintään nelihenkisistä perheistä 84 prosenttia.

 

1990-luvulta lähtien joulukuusia on ryhdytty erikseen kasvattamaan ja tuomaan Suomeenkin, muun muassa Tanskasta. Kasvattajat voivat erikoistua tiettyihin koristekuusilajeihin. Joulukuusi saatetaan silti yhä kaataa itse metsästä, ellei sitä osteta joulukuusikauppiaalta. Joulukuusia myydään toreilla, markettien pihoilla, huoltoasemilla, kotipihoilla ja monilla muillakin myyntipaikoilla. Joiltakin kuusenkasvatustiloilta puun voi käydä myös itse kaatamassa. Kuusten myyjinä ovat useimmiten joko metsänomistajat tai ammattimaiset joulukuusenkasvattajat.